Hyvinvointia jaloista

Oikeanlaisiin kenkiin panostaminen on helppo ja edullinen sijoitus oman jaksamisen ja toimintakyvn tukemiseksi. Kävelemme päivässä tuhansia askelia, minkä vuoksi ei ole yhdentekevää minkälaisia kenkiä käytämme. Nykypäivänä moni meistä tekee seisomatyötä, jolloin vartalon paino on jaloilla säännöllisesti pitkiä aikoja. Pitkäkestoisen kuormituksen vuoksi etenkin hyviin työjalkineisiin kannattaa panostaa. Kun jaloilla on hyvä olla ja varustepuoli on kunnossa, on helpompi keskittyä tekemisessä olennaiseen.

Hyvä kenkä

Millainen on sitten terveyttä tukeva kenkä? Tärkeintä on pyrkiä valitsemaan kengät aina käyttötarkoituksen ja oman jalan vaatimusten mukaan. Epäsopivat jalkineet voivat aiheuttaa haitallisia kuormitus- ja kiputiloja. Oikeanlaisia kenkiä käyttämällä voi ehkäistä jalkaongelmien syntymistä jo varhaisessa vaiheessa sekä lievittää mahdollisesti jo ilmenneitä ongelmia.
Hyvän kengän tuntomerkkejä ovat..
  • Sopiva koko - Liian pienien kenkien käyttäminen on yksi yleisimmistä jalkaongelmien aiheuttajista. Oikean kokoisissa kengissä on noin 1-2 cm käyntivaraa. Tällöin varpaat mahtuvat heilumaan ja jalat eivät puristu epäluonnolliseen asentoon. Pelkkiä kenkien numeroita seuraamalla ei välttämättä löydä aina sopivaa kokoa, sillä käytössä on useita eri numerointijärjestelmiä. Jalkaterien ja kenkien pituus on puolestaan luotettava koon määrittäjä. Oikea koko löytyy helpoiten sovittamalla.
  • Laadukas materiaali - Hyvän kengän pohja on liukumatonta materiaalia. Paras päällysmateriaali kengälle on laadukas nahka, sillä se sovittautuu käyttäjänsä jalkaan ja haihduttaa kosteutta.  
  • Tukeva rakenne  - Tukeva rakenne varmistaa sen, että kenkä säilyttää muotonsa ja tukee jalkoja oikein myös käytön myötä. Riittävän tukeva pohja taipuu pituussuunnassa ainoastaan päkiän kohdalta ja jalkineen kantapäätä ympäröivän osa on hieman jäykempi kuin sen etuosa. Kengän ei tulisi myöskään antaa kiertäessä paljoa periksi, mikäli kengän etu- ja takaosia käännetään eri suuntiin.
  • Suora muoto - Paras kengän muoto on mahdollisimman suora, kun kenkää katsotaan ylhäältä päin. Liian kapea kengänkärki saattaa ohjata varpaita vääriin asentoihin. 
  • Kiinnitys ja säätömahdollisuudet - Sopivissa kengissä on yleensä tarra- nauha tai solkikiinnitys. Kiinnitysmahdollisuus auttaa yksilöllisten säätöjen tekemisessä ja säilyttää kengän muodon tukevana myös käytössä. Jalkineet tulisi kiinnittää aina kunnolla ennen käyttöä. 
  • Pohja ja kanta - Noin 1-1,5 cm on ihanteellinen korkeus kengän pohjalle ja 2-4 cm kengän korolle. Pohja ja korko vaimentavat jalkoihin kohdistuvia iskuja ja ehkäisevät vääränlaiselta rasitukselta. Liian korkeiden korkojen pitkäaikainen käyttö saattaa kehittää jalkojen lihaksiin epätasapainoa.

Autamme mielellämme sopivan kengän valinnassa!